Saintpaulia
PAAVALINKUKKA eli SAINTPAULIA

Saksalainen paroni Adalbert Emil Walter Le Tanneur von Saint Paul-Illaire löysi ensimmäiset kasvit 1892 silloiselta hallintoalueeltaan Usambarasta Itä-Afrikasta. Hän keräsi siemeniä kahdesta paikasta ja lähetti löydöksensä puutarhanhoidosta innostuneelle isälleen Ulrichille Saksaan, joka taas toimitti siemenet eteenpäin kuuluisalle botanistille Herman Wendlandille joka nimesi kasvin löytäjänsä mukaan. Kasvia on joskus kutsuttu harhaanjohtavalla nimellä löytöpaikkansa ja orvokkimaisten kukkiensa takia Usambaranorvokiksi.
Saintpaulia on matala perenna, ja useimpien lajien kasvutapa on tiivis ruusuke. Toiset kuitenkin jakautuvat helposti ja kasvattavat selvää vartta. Kaikkien lajien kukat ovat joko sinisen tai violetin eri sävyissä.
Kaikki saintpauliat ovat kotoisin Itä-Afrikasta, Keniasta Tansaniaan ulottuvalta alueelta ja lajeja on 6 - 20. Alunperin Saintpaulia-lajeja tunnetaan 20, mutta koska lajien väliset geneettiset erot ovat niin pieniä niin viimeisimmän jaottelun mukaan tunnetaan 9 lajia, 8 alalajia ja 2 muunnosta.
Gesneriaceae on kasviheimo joka elää koko ajan ja tarkemmat tutkimukset tuovat suvuista ja lajeista jatkuvasti uutta tietoa.

1900-luvun alussa kasveja kasvatettiin ja risteytettiin ahkerasti, ja pikku hiljaa kasveista kehittyi muunnoksia ja kukkiin saatiin pian lisää värivaihtoehtoja.
1930-luvulla saintpauliat pääsivät ensin harrastajien kautta kaupalliseen levitykseen ja koteihin. 1940-luvun jälkeen kasveja on risteytetty runsaasti, ja kukkia on saatu kehitettyä lähes kaikissa väreissä (myös vihreitä löytyy), kirkkaanpunainen ja keltainen vielä puuttuvat. Myös kaksivärisiä ja kirjavia kukkia lajikkeissa löytyy. Kukkien malli voi olla yksinkertainen, puolikerrottu, kerrottu, ehytlaitainen tai ripsureunainen, ja lehdet voivat olla pyöreitä, soikeita, puikeita, herttamaisia, ehytlaitaisia, aaltoreunaisia ja piparireunaisia ja niiden väri vaaleanvihreästä tummanvihreään, ja eri tavoin kirjaviin. 
Kantavanhempina on useimmiten nykykasveilla Saintpaulia ionantha ja S. confusa (S. ionantha ssp. confusa).
Nykyään saintpaulia on maailman suosituin kukkiva ruukkukasvi ja lajikkeita löytyy jo tuhansia.


HOITO

Vaikka saintpauliat ovat kotoisin tropiikista, on se helposti sopeutuvainen asuinhuoneistojen vaihteleviin oloihin.

VALO
Paras paikka saintpaulialle on itä- tai länsi-ikkuna, mutta valoisalla pohjoisikkunallakin se jaksaa kukkia. Suoraa aurinkoa se ei kestä kuin pari tuntia päivässä.
Talvella saintpaulia tarvitsee kaiken valon minkä saa ja silloin se voi olla jopa eteläikkunalla. Silti kannattaa vielä lisävaloa antaa kasvilampuilla jotta päivän pituus saadaan venytettyä 12 - 14 tuntiin. Tällä tavalla saattavat kasvit kukkia vuoden ympäri.

LÄMPÖ
Parhaiten saintpaulia viihtyy yli 20 asteen lämmössä, mutta sietää hyvin mm. vanhojen puutalojen yöllisen lämpötilan laskun joskus jopa alle 15 asteen. Jos lämpötila taas on pitkään lähempänä 30 astetta, täytyy riittävästä ilmankosteudesta huolehtia. Kasvia voi huoletta sumuttaa haalealla, seisoneella vedellä kun kasvi ei ole suorassa auringonpaisteessa. Lehdet eivät kuitenkaan saa kokonaan kastua.

KASTELU JA LANNOITUS
Saintpauliaa kastellaan mieluiten vuorokauden seisoneella haalealla vesijohtovedellä tai sadevedellä suoraan aluslautaselle. Vesi ei saa olla liian kylmää etteivät herkät juuret kärsi.
Multa pidetään tasaisen tuoreena, mutta pintamulta saa välillä kuivahtaa. Kuten useimmat ruukkukasvit, myös saintpaulia kestää ajoittaisen kuivahtamisen niin että lehdet pääsevät vähän nuutumaan, mutta liikakastelua se ei siedä. Jos paakku pääsee pahasti kuivahtamaan, täytyy sitä kastella varovasti vähän kerrallaan eikä missään nimessä uittaa läpikotaisin. Jo kärsineet juuret eivät kestä sitä.
Kesällä annetaan parin viikon välein mietoa kukkaravinnetta tai merileväuutetta. Liian voimakkaasta lannoituksesta juuret kärsivät. Jos kukinta jatkuu talvella ja kasvilla on valoisa paikka, kannattaa lannoitusta jatkaa silloinkin.
Happaman maan kasvina saintpaulia nauttii siitä jos saa toisinaan aluslautasellisen laimennettua kahvia tai teetä.

ISTUTUS
Saintpauliaa ei kannata uudelleenistuttaa liian usein, vaan kasvi saa rauhassa kasvaa samassa ruukussa parikin vuotta.
Uusi kasvi kannattaa kukinnan jälkeen istuttaa noin pari senttiä isompaan matalahkoon saviruukkuun. Myös muoviruukku käy jos liikakastelusta ei ole vaaraa.
Mullaksi käy mikä tahansa turve- ja hiekkapitoinen kukkamulta (Musta multa on liian voimakasta). Myös kasvuturve käy kun sekaan laitetaan 1/3 karkeaa hiekkaa tai perliittiä. Istutettaessa multaa ei tiivistetä vaan jätetään vähän löyhäksi.

LISÄYS

Saintpaulia on varmasti helpoin ja tunnetuin lehtipistokkaista monistettava kasvi.
Lehtipistokkaita voi ottaa mihin vuodenaikaan tahansa, mutta nopeinta juurtuminen on keväällä ja kesällä.

Täysikasvuinen lehti murretaan varovasti irti taittamalla sivuttain. Lehteä ei leikata irti.
Pitkä lehtiruoti lyhennetään korkeintaan 2 sentin mittaiseksi, ja se pistetään heti tuoreeseen kukkamultaan tai turve-hiekkaseokseen lehtilapaan asti.
Muutaman viikon aikana lehti juurtuu ja alkaa kasvattaa uusia kasvinalkuja. Ne annetaan kasvaa riittävän suuriksi ennen kuin istutetaan omiin ruukkuihinsa 1 alku /ruukku. Jos vanhaan lehteen on jäänyt lehtiruotia jäljelle, voi sen käyttää uudelleen.
Vanhan monihaaraisen jo vartta kasvattaneen kasvin saa helposti nuorennettua ja monistettua niin, että jokainen latva leikataan irti ja alimmat lehdet poistetaan  niin, että vartta jää juuri parin sentin verran. Nämä latvaruusukkeet istutetaan kukin omiin ruukkuihinsa ja painetaan multaan alimpiin lehtiin asti. Latvapistokkaat juurtuvat, lähtevät kasvuun ja kukkivat nopeammin kuin lehtipistokkaat. Tällä tavalla saa nopeasti uusia kukkivia kasveja ja ylimääräiset voi vaikka jakaa tuttaville.

TUHOLAISET
Saintpaulialla on yleensä harvoin tuholaisia, mutta toisinaan villakilpikirvat, juurikirvat ja ripsiäiset kiusaavat kasveja.
Villakilpikirvat ovat yleensä lehtien välissä lähellä vartta pumpulimaisine suojineen ja saavat kasvin nopeasti voimaan huonosti. Jos kasvi on pahasti saastunut, kannattaa se hävittää. Jos tuholaiset huomataan ajoissa, voi kasvia suihkuttaa parin viikon välein aerosolilla joka tehoaa villakilpikirvoihin, ja multaan laitetaan torjunta-ainepuikkoja.
Juurikirvat ovat vaaleita, villakilpikirvan näköisiä tuholaisia jotka viihtyvät juuripaakun ja ruukun välissä ja imevät juurista kasvinesteitä.
Niistä pääsee parhaiten eroon upottamalla paakku mäntysuopaveteen. Tämä toistetaan parin viikon välein. Lisäksi multaan kannattaa laittaa torjunta-ainetikkuja. Jos tämä ei auta, pestään märäksi uitetusta paakusta multa pois, ja kasvi istutetaan uudelleen.
Ripsiäiset ovat kovin huomaamattomia, tummia pitkänmallisia tuholaisia (toukat vaaleita) jotka imevät mielellään kukista nesteitä aiheuttamalla hopeanhohtoisia tummapilkkuisia laikkuja, ja kukat lakastuvat nopeasti. Ripsiäiset tekevät tuhojaan myös varsissa ja lehtiruodeissa ja saavat lehtiruodit kuivumaan vioituskohdasta. Ripsiäisten kohdalla sama Torjunta kuin villakilpikirvalla.
Saastuneiden kasvien ympäristöä kannattaa myös seurata, ja ainakin ripsiäinen lentävänä hyönteisenä leviää nopeasti kasvista toiseen.